News

Pakettimatkoihin liittyvät mielikuvat edelleen vahvoja suomalaisten keskuudessa

Pakettimatkoihin liittyy suuri määrä erilaisia uskomuksia. Tämä tiedetään myös Tjäreborgilla, jossa halutaan kuulla asiakkaiden ajatuksia ja selvittää Myytinmurtajat-kampanjan avulla, ovatko pakettimatkoihin liittyvät myytit edelleen totta vai tarua.

Pakettimatkat suurelle yleisölle aloitettiin Suomessa 1960-luvulla. Suomen tunnetuin pakettimatkanjärjestäjä vuosien saatossa on ollut Keihäsmatkat. Moni asia alalla on muuttunut sitten Keihäsmatkojen, mutta tilauslennoilla tehtäviin pakettimatkoihin liittyy edelleen paljon uskomuksia ja mielikuvia, joita Tjäreborg lähti keräämään asiakkailtaan.

Tjäreborgin tarkoituksena on selvittää asiakkaiden ennakkoluuloja ja mielikuvia pakettimatkoista, ja samalla kehittää toimintaansa matkanjärjestäjän näkökulmasta.

- Haluamme ennakkoluulottomasti olla alallamme edelläkävijä, joka ymmärtää alaa ja asiakkaitaan pintaa syvemmältä. Myytinmurtajat-kampanjalla on tarkoitus murtaa pakettimatkoihin liittyviä myyttejä, mutta samaan aikaan olemme valmiita kohtaamaan todellisuuden, mikäli jokin pakettimatkamyytti ei olekaan vain pelkkä myytti vaan täyttä todellisuutta, kertoo Tjäreborgin markkinointipäällikkö Anu Koskinen.

Myytinmurtajat-kampanja on tuonut jo viikon kuluessa lähes kolme tuhatta uskomusta pakettimatkoihin liittyen. Ne ovat piirtäneet mielikuvaa siitä, millaisina matkustajina me suomalaiset pidämme toisiamme.
10 sitkeintä myyttiä pakettimatkoista ovat:

1. ”Vyölaukun kanssa kulkevat sukkasandaali-kauluspaitamiehet”
2. ”Taputukset koneen laskeutuessa”
3. ”Ylipirteät oppaat, joilla on kyllästynyt nuotti puheessaan”
4. ”Opas seisoo kyltin kanssa vastassa lentokentällä. Turistit marssivat kuin pienet elefantit oppaan perässä.”
5. ”Suomalainen karaokebaari, jossa saa lihapullia ja muusia”
6. ”Se on totta, että suomalaiset majoitetaan aina huonoimpaan kohtaan hotellia, esim. takapihalle”
7. ”Kaikilla pakettimatkaajilla on omat kultamokat ja karjalanpiirakat mukana”
8. ”Koko loma poistumatta hotellista”
9. ”Ensimmäiset känniset suomalaiset jo ennen lähtöportilta lähtöä”
10.”Naisilla Marimekko-liina päässä”

Matkailuala ja pakettimatkat ovat jatkuvassa murroksessa. Digitalisaatio on siirtänyt matkaostamisen verkkoon. Yli 80 % pakettimatkoista ostetaan verkosta ja yhä useamman matkavarauksen suunnittelu ja varaaminen aloitetaan mobiililaitteilla. Muutoksesta huolimatta ennakkokäsitykset pakettimatkoista ja suomalaisista pakettimatkalaisista yllättivät jopa kokeneet matka-asiantuntijat Tjäreborgilla. Koko matkailuala ja etenkin pakettimatkojen matkanjärjestäjät kehittävät tuotteita yhä yksilöllisempään suuntaan. Tästä hyvänä esimerkkinä ovat Tjäreborgin seitsemän erilaista hotellikonseptia, joista uusin on kiireisille kaupunkilaisille suunnattu moderni ja kodikas Casa Cook.

- Asiakkaat ovat meille toimintamme ydin ja haluamme tietää, millaisia ajatuksia tai mielikuvia toimintaympäristöömme liittyy. Vain tuntemalla nykyiset ja potentiaaliset asiakkaat ja heidän mielikuvansa, voimme parantaa palveluamme ja kohdata uudenlaisia kohderyhmiä, kertoo Tjäreborgin toimitusjohtaja Regina Sippel.

Tjäreborg valitsee Myytinmurtajat-kampanjaan osallistujien joukosta kolme henkilöä ja kolme pakettimatkoihin liittyvää myyttiä, joita henkilöt pääsevät testaamaan. Myytit tullaan testaamaan ja videoimaan Tjäreborgin lomakohteissa viikoilla 47 - 48.

Kampanjaan voi osallistua Tjäreborgin Facebook-sivulla tja.re/Myytinmurtajat

Lisätietoja:
Regina Sippel, toimitusjohtaja, puh. 050 301 4568, regina.sippel@tjareborg.fi
Anu Koskinen, markkinointipäällikkö, puh. 050 410 4027, anu.koskinen@tjareborg.fi

www.tjareborg.fi

Tjäreborg kuuluu Pohjoismaiden suurimpaan matkanjärjestäjäkonserniin, Thomas Cook Northern Europeen (1,6 miljoonaa matkustajaa/vuosi). Tjäreborgin vuosittainen matkustajamäärä on n. 195.000. Thomas Cook Northern Europeen kuuluu matkanjärjestäjätoimintaa Suomessa (Tjäreborg), Ruotsissa (Ving ja Globetrotter), Norjassa (Ving) ja Tanskassa (Spies) sekä hotelliketjut Sunwing Family Resorts ja Sunprime Hotels ja tilauslentoyhtiö Thomas Cook Airlines Scandinavia. Thomas Cook Northern Europe on osa kansainvälistä matkailualan konsernia Thomas Cook Group plc:tä, joka on noteerattu Lontoon pörssissä. Thomas Cook Group plc:n vuosittainen matkustajamäärä on n. 23 miljoonaa.

YouTube

Pinterest

  • Follow us